Kuvat: Teemu Pitkäkoski
Kun lentopallossa halutaan korostaa kotiyleisön merkitystä, puhutaan usein seitsemännestä pelaajasta. PuMa Helsingin seitsemäs pelaaja on kauden alussa ollut iloinen yllätys, sillä kotiotteluissa on ollut niin suuri yleisömäärä, että halli on ollut katsojista pullollaan. Myös kannustusta on riittänyt läpi ottelun.
Seitsemättä pelaajaa on pidetty pääkaupungin palloilujoukkueiden heikkona lenkkinä: kun Helsingin halleissa voi kuulla parin penkkirivin takaa älypuhelimen rapsahduksen, maakunnissa kotijoukkuetta nostattaa raivoisa huutomyrsky. Lehto Areenalle tiensä löytänyt, voimakasääninen seitsemäs pelaaja kertoo kuitenkin pääkaupungin elävästä lentopallokulttuurista. Vaikka Mestaruusliigassa on viime vuosina ollut harvemmin helsinkiläisjoukkueita, kaupungissa on koko ajan tehty vahvaa juniorityötä useassa seurassa. Muistakaamme myös Helsingin pitkät lentopalloperinteet. Pääsarjassa on vuosikymmenten saatossa nimittäin pelannut kolmatta kymmentä helsinkiläisjoukkuetta: Koiton Riento, Helsingin Elite, Lautta-pojat, Helsingin Wartti, Poliisien Palloseura, …
On paikallaan puhua lentopalloon liittyvästä kulttuurista, sillä urheilusta puhutaan usein vain ruumiinkulttuurina. Näinä aikoina urheilulla ja sen lajikulttuureilla on kuitenkin huomattava rooli yhteiskunnassamme.
Kilpaurheilun ytimessä on kiista ja erimielisyys – kumpi voittaa meneillään olevan pisteen ja ottelun. Erimielisyyksien rajaaminen ja hallitseminen on ihmiselämän ydinasioita parisuhteista kansainväliseen politiikkaan. Kilpaurheilussa kiista ratkeaa aina lopullisesti erotuomarin päätösvihellykseen. Sen jälkeen niin PuMa Helsingin Lehto Areenalla kuin esimerkiksi Roihuttarien pesäpallostadionilla pelaajat jäävät usein vaihtamaan kuulumisia äskeisten ”vastustajien” kanssa. Taiston jälkeen he ovat entisiä ja tulevia seuratovereita sekä otteluista, turnauksista ja leireiltä tuttuja kanssaurheilijoita. Sillekään ei ole Lehto Areenalla estettä, etteikö katsojakin voisi mennä kentälle juttelemaan pelaajan kanssa.
Urheilun ruumiillisen puolen korostuminen on jättänyt varjoon sen, että kilpailu opettaa yksilöitä ja yhteisöjä hallitsemaan kiistoja sekä kamppailussa tarpeellista aggressiota. Ikävä kyllä kilpaurheilu myös lietsoo vastakkainasettelua. Kilpailijoiden välinen ystävyys ei välttämättä ulotu seitsemänteen (ja kahdenteentoista) pelaajaan, ja saamme kuulla jopa kannattajien kesken järjestetyistä tappeluista. Mitä Helsinkiin tuleen, ilmiö koskee lähinnä paikallisotteluja, ”Stadin derbyjä”.
Kuten Tampereen EM-kisoissakin nähtiin, erimielisyyksiä laajentava ja lietsova ”fanius” on kuitenkin suomalaiselle lentopallolle vierasta. Ajatus, että PuMan ja samassa hallissa pelaavan Tapanilan Erän kannattajien kesken olisi eripuraa on lähinnä huvittava. PuMa – kuten selvästi naapurikaupungin Duckskin – haluaa, että ottelutapahtumat ovat pelaajille, erityisesti nuorille seitsemänsille pelaajille, sponsoreille, ottelun mahdollistaville tuomareille, toimitsijoille ja vapaaehtoisille sekä valmentajille ja huoltajille kiistojen rajaamiseen ja hallitsemiseen kasvattava tila.
PuMa Helsingin alkukauden hienot yleisömäärät ja katsomon mainio tunnelma antavat jo viitteitä siitä, että Helsinkiin on syntymässä uudenlainen urheiluilmiö.
– Vilho Peippi
Kirjoittaja tarkkailee lentopalloa ja maailmaa pumalaisten silmälasien läpi
